perjantai 30. toukokuuta 2014

Puhdasta valitusta terveydentilasta☆

Hiukan ikävää julkaista taas ja näin pian tällainen anoreksiapostaus, mutta älkää huolestuko, tällä kertaa ei tule pitkä kilometripostaus. Nyt keskityn ihan rehellisesti ja suoraan sanottuna valittamaan. Vaikka olenkin melko hyvä tässä valittamisessa ja kitisemisessä, aion pitää tämän lyhyenä ja ytimekkäänä.
Sain viimepostaukseen kommentin, missä sanottiin, että en yritä parantua kunnolla ja en ole edes yrittänyt. Yleensä en ota itseeni kommentteja, sen verran olen itseäni kovettanut, että selkeät haukkumis- ja vittuilukommentitkin menevät vain ohi korvien, ja kritiikin osaan ottaa vastaan ilman että kiskoisin puolikiloa palkokasveja nenääni. En usko että tuo kommentti oli pahalla tarkoitettu, mutta siitä minä oikeasti hiukan loukkaannuin. Ja tästä omasta paranemisestani ja parantumismyönteisyydestäni ja edistymisestäni aion nyt sitten teille puhua, suoraan kuten aina.
Nyymi, olet osittain oikeassa. En ole edistynyt tässä paranemisessa niin loistokkaasti ja niin mainiosti kuin ehkä olen antanut tietyllä tapaa olettaa, ja en ole tosiaankaan terve. Vehtaan syömisen kanssa, viikot kituutan ja elän +/- 800 kalorilla, mutta viikonloppuina mässään menetetyt kilot takaisin. Olen vielä henkisesti ihan sairas, nään itseni sairaan läskinä ja kuvittelen koko ajan lihovani. Ehkä pelottavinta on se, että ihan tosissaan uskon lihoneeni, ja tosissaan kerron kaikille että "Apuaapua olen lihonut!!" vaikka vaaka ei olisi liikkunut suuntaan eikä toiseen. Vaikka vaakanumero olisi pienempikin kuin viimeksi, pääni kääntää asian niin että olen lihonut ja uskon sen jopa itse. Peili sanoo joka päivä että olen lihonut. Että totta se on, en minä ole tervettä ihmistä nähnytkään. Mutta kukaan, ei kukaan pysty sanomaan etten olisi edistynyt! Ja se raivostuttaa, että kaikki ihmiset vain tuntuu tykittävän (Joiden kanssa siis asiasta on tullut puhuttua) että "Et ole edistynyt ja et sinä taida edes haluta sitä". Kotona käytiin suuri tappelu viimeksi tiistaina, kuinka mitään edistystä ei ole tullut ja on ihan turhaa minua edes hoitaa kun mitään ei näy tapahtuvan. Ei pidä paikkaansa.
Sanotaan ja puhutaan nyt sitten suoraan. Olen lihonut viidessä kuukaudessa kuusi kiloa. Sekö ei ole edistystä? Olen vieläkin alipainoinen ja painoa pitää saada viisi kiloa lisää. En ole varsinaisesti jatkanut laihduttamista. Tilanne on vain niin, että aina kun saan pari lisäkiloa, laihdutan ne pois, ja sitten olen tässä nykytilanteessa. Tästä en alemmas painoani vie, koska tiedän, että siitä ei seuraa mitään hyvää. Minä pystyn herkuttelemaan, minä pystyn syömään ravintolassa, pystyn syömään ruokaa jonka ravintoarvoja en tiedä. En enää piilottele ja heitä ruokaa roskiin kovin usein (Joskus tätäkin tyhmyyttä on vielä tullut harrastettua, myönnetään, mutta voidaan puhua ihan muutamista kerroista kuukaudessa). Minä en ravaa vaa'alla monta kertaa päivässä tai edes päivittäin. Käyn vaa'alla ehkä kerran kahdessa viikossa. En käytä mittanauhaa itseni mittailuun kuin hyvin, hyvin harvoin (Ok, tämä johtuu siitä että mittanauhat on takavarikoitu :'D). 
Tämä aihe nyt sitten nousi pinnalle kun oli juuri tuo tappelu kotona, anonyymikommentti sekä sitten tuli luettua muutamia anorektikoiden blogeja. Hei, moni sairastaa anoreksiaa monta vuotta! Pääsevät osastolta, sama meininki jatkuu, takaisin osastolle, "parannutaan", kotona taas oksennetaan ja pakkoliikutaan. Itse olen kuitenkin noussut muutamassa kuukaudessa tosi paljon, ja takapakit ovat olleet todella pieniä. En ole laihtunut hurjasti, vain niitä muutamia kiloja jotka olen ensin syönyt itseeni. Noilla anorektikoille jotka sairastavat monta vuotta, ja jotka ovat parantumismyönteisiä (oikeasti tahi ei, mutta kuitenkin) sataa myötätuntoa ja sääliä, ja itse saan vain kuraa niskaan siitä, että en oikeasti muka yritä. Sanon suoraan, se tuntuu pahalta. Minä haluan parantua, haluan takaisin sen elämän että voi ajatella muutakin kuin ruokaa ja syömistä. Haluan olla terve ja elää normaalia elämää.
Kuva boredpanda.com
Joo, no enpähän näköjään kauhean lyhyeksi saanut nyt asiaani tiivistettyä. Ja pahoitteluni taas tällaisesta valituksesta. Suoraan sanottuna on ollut vähän paskat fiilikset tässä muutaman päivän. En päässyt kouluihin, eli se pahin pelko toteutui. Minulla on ollut hankalaa itseni kanssa ja huomiset ylioppilasjuhlat stressaa. Niin paljon ihmisiä, joita olisi mukava jututtaa mutta ei ehdi. Ja pelkään myös niitä kaikki "Mitäs teet nyt lukion jälkeen?"-kysymyksiä. Ei ole kivaa sanoa että noh, pakollista välivuottahan tässä. Ehkä olen taas vähän turhan dramaattinen, sain minä nyt pääsykoekutsuja suomenkielisiin ammattikorkeisiin, mutta olen nyt taas siinä mielentilassa, että olen jo heittänyt pyyhkeen kehään ja ryven mieluummin itsesäälissä kuin yrittäisin tsempata itseäni. Välillä tällainen pessimismi on aika syvältä, tiedän hyvin että jos asenne on se, että "Emmä pääse kuitenkaan" niin ei sitä sitten varmasti pääsekään. Mielialaa laskee myös se, että tuo upea ylioppilasmekko oikeasti ON iso, äitini yritti sitä korjailla pienemmäksi parhaansa mukaan, mutta se silti roikkuu päälläni. Ja ei ole sitä kesätyöpaikkaa eikä koulupaikkaa ja ää... Nyt vain yritän pitää itseni kasassa. Juhlat huomenna, toivottavasti kaikki menee hyvin ja yritän saada tässä elämäni nyt vaan järjestykseen.




18 kommenttia:

  1. Parempi jättää tuommoset kommentit omaan arvoonsa. On aivan liian helppoa arvostella muitten elämää, varsinkaan jos itse ei ole koskaan ollut samassa tilanteessa. Ongelma on varmaan myös ns. vertailu henkisten- ja fyysistensairauksien välillä. Jos on esim. haava tai vaikka murtuma, niin se paranee (jos ei tule tulehduksia tms.) ja paranemista on helppo seurata. Jos taas kärsii vaikka syömishäiriöstä tai masennuksesta, niin silloin edistyminen/paraneminen ei ole välttämättä niin näkyvää muille kuin se asianosaiselle on, jollain on helppo varsinkin internetissä huudella, että hei et sä ees yritä, nyt sitä mummonmuussia namaan kuin olis jo niin saat säkin lihaa luittes ympärille. Sitä on varmana myös hankala ymmärtää, kuinka vääristynyt suhde omaan kehoon ja ruokaan voi olla. On helppo ajatella, että ei tartte tehdö mitään muuta kuin alkaa vain syödä tarpeeksi niin kaikki on taas hyvin tai masentuneitten, pitäs lopettaa semmonen emoilu ja iloita enemmän and that's it..

    Ei kannata myöskään verrata itseään muihin, jokaisen tilanne on erillainen ja blogit ei tietenkään kerro koko totuutta. No pääasia, että itse tiedät, että olet edistynyt ja yrität. Kyllä se siitä ajan kanssa (^._.^)~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeassa, ihana kommentti, kiitos! Niin, eihän ne blogit tosiaa kerrokaan kaikkee, voisinhan minäkin tänne lasketella ties vaikka ja mitä, se jäis vaan lukijan vastuulle sitten uskoako vaiko eikö. :)

      Mä toivon tosiaa et näytän muiden silmissä eriltä ku omissani >A<

      Poista
  2. Joidenkin kohhdalla sekin on jo edistymistä, ettei paino laske. Ja sä saat olla ylpee niistä kuudesta kilosta! Tää sairaus on vaan niin ovela, että parantuminen vie aikaa. Mä tiedän oikein hyvin kuinka läskiltä susta tuntuu, vaikka KAIKKI muut merkit esittää päinvastaista. Onhan se kroppa nyt erilainen (olen itsekin siis saanut nyt parissa kk:ssa ~5kg), mutta se on vaan siedettävä. Mieli parantuu sitten joskus monen vuoden päästä, siihen asti pitää vaan kestää. Joten nyt molemmat: ruokaa naamariin sen verran, että saadaan paino noususuuntaan ja pysymään siinä! EI mitään kiloa viikossa, jokainen sata grammaa ahdistaa, mutta haistata paskat vaa'alle ja yritä yppiä innosta jos on tullut pienikin lisäys! Se ei näy ulospäin, mutta alat näyttää elävämmältä. Silmiin syttyy elo ja hymykin nousee useemmin huulille. Mä oon luullu eläväni, mutta nyt vasta alan huomata että tää on ihan erilaista kun aivot toimii ja on tunteita - se on sen arvosta!
    Tsemppiä matkalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, huikeaniso tsemppihali sulleki, yritetään kummatkin parhaamme! :) Painonlaskun pysähtyminen on hyvä juttu, totuus vaan on se että ennemminmyöhemmin sitä painoo on saatava lisää jos alipainossa pyöritään. Ihanaa kuulla jos sullaki rupee menemään paremmin <3

      Poista
  3. Joillakuilla kyllä riivaa päästä ihan olan takaa. Olet päässyt hurjan pitkälle toipumisessa ja sinusta saa helposti sen käsityksen, että haluat jatkaa ja parantua. Ei se helppoa ole, eikä sitä välillä ihan alitajuisesti haluakaan, mutta tietää silti, että suunta on oikea kun vain yrittää parhaansa. Ja tuossa lauseessa ei ollut mitään järkeä, mutta toivottavasti tajusit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi kiitoksia <3 Joo haluan parantua tosiaankin, nään vaan itteni (vissiin?) kovin vääristyneesti et tuntuu jo nyt et oon pullea, ni mitä se on sit sen viiden kilon päästä D: Mut tästä suunta on tosiaanki vaa etiäpäin!

      Poista
  4. Toi +/-800 kuulostaa pahalta. :( Muista että fakta on että tulevaisuudessa "riski" lihoa helposti kasvaa, jos syö jatkuvasti liian vähän, kun keho oppii ns. varautumaan vähään ruokaan ja kerää kaiken mahdollisen talteen. Tsemppiä, u go gurl!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tiedetään, ja sit tulee niit ahmimispakkoja... Noh energiaa tuli nyt kerättyy kyl satakiloo liikaa ku oli nää ylkkärit ja oon koko ajan jtn keksii järsimässä, mut nyt taas arki alkaa ja yritän pitää kultaista keskitietä yllä :)

      Poista
  5. Jösses, että joillain on pokkaa. Älä ota ittees - etköhän sä itse kuitenkin tiedä parhaiten, että yrität. Eikös se sanontakin kuulu, että "Mikä nopeasti tulee, se äkkiä lähtee" tai jotain tuollaista..? Ihan rauhassa vaan. Parempi tosiaan parantua ajan kanssa ja huolella ja antaa sille aikaa, kun kyseessä ei ole mikään "*simsalabim* nyt se parantui" sairaus. Anoreksiasta parantuminen vaatii työtä ja tahdonvoimaa, eikä kukaan oletakaan sun olevan täydellinen ja onnistuvan siinä ihan tosta noin vaan. Oot kuitenkin edistynyt huimasti ja kaikista tärkeintä on, että sulta oikeasti löytyy halua parantua. Annat vaan sille parantumiselle aikaa ja työstät rauhassa, niin tuloksetkin todennäköisesti on pysyvämpiä. Toi sairaus nyt vaan ei toimi niin, että vaan "lihotaan normaaliin painoon". Ei sitä edes päältäpäin näe kellä on syömishäiriö, sairaus kun on pään sisällä eikä katso painoa. Siksi musta on tosi typerää, että ulkomuodon perusteella ihmiset laukoo tuollaista, kun se ei edes ole se asia, jolla se suurin painoarvo on (vaikka tärkeää tietty). Sä oot mennyt hyvään suuntaan, jatka vaan positiivisin mielin.

    Ja hei! Toi välivuosihan voi olla tosi positiivinenkin juttu! Voit antaa vaikka aikaa itelles, pohtia asioita "löytää ittes", kokeilla kaikkea uutta tms. Koita ottaa se vastaan mahdollisuutena :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kommentistasi <3 Oot aivan oikeessa. Vaikka se syöminenhän kyl on se avainratkaisu: Pitäs vaa uskaltaa syödä. Itellä kuitenki kaiken syömisvammailun takia sotkin aineenvaihduntani, jonka takia "lihon", eli saan hirveät turvotukset jos syön vähänkin normaalia enemmän, jolloin turpoan kaksinkertaiseksi, joka taas aiheuttaa päässäni hirveän tunnemyrskyn ja ahdistuksen >A< Pitää vaa yrittää selättää nää ajatukset!!

      Välivuosi ittessää kuulostaa kivalta, rahattomana olo taas ei... :'D

      Poista
  6. <3 ... laitan pidemmän kommentin kunhan aivot toimivat kunnolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerkesin jo unohtaa, mutta muistinpas kuitenkin! Aloitetaan. Ymmärrän tuon anonyymin kommentin, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin hänen kanssaan samaa mieltä. Tiedän omasta takaa, että anoreksiasta paraneminen ei välttämättä näy kaikille, eikä varsinkaan heti. Minun mielestäni olet vieläkin hyvin hoikka, mutta näen kyllä jo edistystä! Kasvosi ovat eläväisemmät ja et ole enää niin kuihtuneen oloinen, mikä on aivan loistava asia. Ymmärrän ajattelutapasi, enkä minä voi sinulle jankata, että "sinä olet laiha, liho, liho!" sillä olen aivan varma että ymmärrät, kuinka muut ihmiset sinuun ja sairauteesi jo suhtautuvat. Toivon, että jaksat yrittää syödä rohkeasti, sillä minusta olet vielä liian laiha. Muistaakseni sanoit joskus, että sinulla ei ole mitään lihavia ihmisiä vastaan ja että pidät heitä kauniina. Nytkun vielä muistaisit rakastaa itseäsi ja hyväksyisit itsesi kauniina ihmisenä, niin uskon, että pääset vielä pitkälle elämässäsi ja lopulta vielä karistat anoreksian ajatuksistasi. Toivon, että otat tämän kommentin 100% tsemppauksena, sillä tarkoitukseni ei ole loukata vaan kannustaa täysillä. <3

      Poista
    2. Ihana kommentti, kiitos <3 Nyt on kyl painoo tullu iha reilusti lisää, en oo vaa'alla käyny mut tuntuu ainaki. Ja oon syöny iha hirveesti kaikkia herkkuja sun muita et vähä pakostiki on massaa nyt kertyny... :D Damn you, keksit, kun ootte nii hyviä!

      Poista
  7. Tarviit poikaystävän niin saat muuta ajateltavaa. Klikkaa sydäntä sille jolla on tinderissä pandakuvia niin vien sua paikkoihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha hauska :DDD Mä kyl poistin jo tinderin :(

      Poista