tiistai 31. toukokuuta 2016

Fifty shades of white☆

Hej på dig! Taas asukuvien kera palaillaan bloggaamisen pariin. Nyt jännittää hiukan, kun siirryn täysipäiväisesti töihin, että miten bloggaamisen käy. Kun siellä montussa riehuu ei oikein ole fiilikset siinä luokassa että viitsisi lähteä itseään kuvauttamaan ulos. No ehkäpä tämä tästä, kyllä sitä aktiivisesti bloggailee useampikin töissäkäyvä ihminen, joten eiköhän se minultakin onnistu. Eilen oli vapaapäivä, ja lähdin sitten kaupungilla käväisemään. Tarkoitus oli että olisimme käyneet syömässä, mutta kuumuus vei fiilikset ja palattiin kotiin tekemään avokado-basilikaleipiä. Ei siinä, oli mukavaa syödä omassa olohuoneessa Täydellisiä Naisia katsoen. 


Dress: DaTuRa, shoes: Misu, bag: Louis Vuitton, nacklace: from Vienna, bracelet: Gift from Christian, earrings: Chanel

Tällaisena sitä sitten kotoa lähdin. Minulla oli vielä Guessin valkoinen jakku, mutta huh sitä ei voinut edes harkita pitävänsä päällä, sen verran kuuma oli! Pelkäsin jo junamatkan aikana että hiukoilen ripset irti tai jotain, en ole ollenkaan tällaisten megalämpimien päivien ystävä. Kauhulla odottelen jo tätä päivää, saati tulevia, kun todellakin työni on fyysistä, ja vaatteita pitää olla päällä jonkun verran. Lämpöhalvaus ei aina ole hurjan kaukana... Mutta back to the outfit, päätin sitten lähteä kokovalkoisissa, sillä tuota uutta DaTuRan mekkoa en olekaan täällä vielä esitellytkään. Muutamaan otteeseen se on päälläni ollut ja tykätty kovasti! Miltäs tämä teidän silmiinne näyttää? 

48 kommenttia:

  1. Ihana asu! :) Haluaisin tuon mekon :D muuten mitä merkkiä ja tuotetta käytät contouriin? Se on sulla tosi onnistunut ja haluaisin itsekin oppia tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ^_^ En tiedä miten vanhaa mallistoa toi mekko on :o Kannattaa kyttäillä mbokia ja suomalaisia gyarukirppiksiä! Sieltä saattaa löytyy vanhempia mallistoja : ) Ja anastasia contour kit se puuterimainen mulla on eniten käytössä, se creamy-versio löytyy kans mut se on vähän haastavampi niin on ollut vähemmällä käytöllä :)

      Poista
  2. Sä olet nainen niin kaunis!<3 Toi mekko on upee :3

    VastaaPoista
  3. Jälleen ihana asu ja ihana sinä♥ Noi korvikset ovat kllä kivat :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Noi korvikset on kyl ihan rakkautta ^_^

      Poista
  4. Onko contourisi mielestäsi hyvännäköinen ja onnistunut? Kysyn ihan asiallisesti, en ymmärrä miksi sun pitää poistaa kommenttini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa menisit hetkeksi itseesi ja miettisit oliko ne asiallisia kommentteja? :)

      Poista
    2. Mikset voi vastata kysymykseen jossa kysyn _mielipidettäsi_? Mikä tuossa on sopimatonta?

      Poista
    3. Siksi, koska sulla ei oo selkeesti käsitystä siitä asiallisesta kommentoinnista :) Jos saat yhden kommentin muotoiltua kauniisti niin se ei poista niitä muita asiattomia. :)

      Poista
    4. En tietääkseni ole kommentoinut kuin yhden kommentin joka oli sama kysymys kuin tuon kommentin alku ilman toista lausetta. Se on mun mielestä edelleen asiallinen kysymys jossa kysytään sun mielipidettä.

      Poista
    5. Mäkin ihmettelen vähän ainaki tota ruskeeta raitaa poskessa.

      Poista
    6. Eri ano tässä. Itselläni huomio kiinnittyi hyvin vahvaan contouriin lähinnä sen takia, että mielestäni kaltaisellesi jo valmiiksi kauniit kasvonpiirteet ja kasvojen luuston omaavalle neidille se on vähän liikaa. Mielestäni hieman kevyempi contour voisi sopia sinulle vielä paremmin. :)

      Poista
    7. Samaa mieltä viimeisen anon kanssa, turhaan pilaat kasvonpiirteet pakkelilla. Näyttää tyhmältä ihan kaikkien päällä, myös meikkaajan tekemänä :/

      Poista
  5. Näytät niin ihanalle jälleen kerran!♥ Ihana asu :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunis kokonaisuus, ihana tuo mekko! ♥

    VastaaPoista
  7. Vautsi mitkä meikit, asu ja sinä!! Mekko on todellakin upea! Paljon tsemppiä töihin muuten. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos😍😘😘 ja kiitti tsempeistä, ne tulee tarpeeseen!

      Poista
  8. Ihanan raikas asu, valkoiset pitsimekot on parhautta. Nuo helmassa olevat koristeet tuo asuun just sopivasti vivahdetta, ettei se ole tylsä ja laukku on jälleen yksi parhaista asusteista. Tykkään myös kovasti noista korkeista nutturoista, pukevat sinua hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikää miten kiva kommentti! Kiitos :) täytyypä alkaa enempi noit nutturoita harrastamaan :)

      Poista
  9. Toi tokavika kuva on todella kaunis!

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia! Hirmu ihana mekko! Sopii sinulle täydellisesti. Kauniina taas kuten aina <3

    VastaaPoista
  11. Kokovalkoinen näyttää tosi hyvältä sulla :) Tuo mekko on todella kaunis!

    VastaaPoista
  12. Näytätpäs sä hyvältä näissä kuvissa, ei näistä kyllä huomaa ett sul ois ollu kuuma tai mitään :-D!

    VastaaPoista
  13. Vau olet kyllä upea <3 ja ihanat kuvat !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tää lämmittää mieltä ^_^

      Poista
  14. Onpas sulla ihanan tyttömäinen blogi! :O <3

    VastaaPoista
  15. Voi kun oot nätti! ♥ Ihana asukokonaisuus, voisin itsekin pukea tuon päälleni :) Haha, blogisi nimestä tuli mieleen että itsehän olen Tuuli ja toinen nimeni Maria :'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! Ja hei, kaima!! :D hauska hoksata, kuin paljon Tuuli Marioita tähän maailmaan mahtuu😂

      Poista
  16. Vautsi, tosi kaunis asu ♥ Muhun iskee kyllä kokovalkoiset asut näin kesän kynnyksellä! Itsekkin kirjoitan kyllä tuon pelon, että matkalla ottamaan kuvia miettii juuri asun tai meikin pilalle menemistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja joo kokovalkoinen on niiin kesäistä :) mäkin tykkään! Ja jep, kuumuus+meikki= ei niin mukava yhdistelmä :'D

      Poista
  17. Ihana kokonaisuus, kaikki sopii niin saumattomasti yhteen ♥

    VastaaPoista