torstai 28. heinäkuuta 2016

*:・゚✧Lauttasaari-outfit!・゚:*

Jälleen asukuvien pariin! Käytiin ajelulla, syömässä ja hiukan shoppailemassa viime tiistaina, kun sain nauttia vapaapäivästä ja mieheni myös. Otettiin suunnaksi Lauttasaari, jossa en itse ole koskaan käynyt ja Christianinkin visiitistä edellisen kerran on jo vierähtänyt aikaa. Keli oli aivan ihana ja Lauttasaaressa tulikin sitten heitettyä pieni kävelylenkki, sekä napsittua asukuvat, vaikkei asu mitenkään ihmeellinen ollutkaan.  

 Top: Guess, skirt: New Yorker, shoes: from Milano, bag: Louis Vuitton


Ihasteltiin upeita asuntoja ja maalailtiinkin pilvilinnoja siitä millaista olisikaan omistaa iso ja upea asunto merenrannalta. Aika hyvin kun vielä on edellinenkin kesken :'D Haha no ei vaiskaan, ihan oikeasti olen viihtynyt täällä enemmän kuin hyvin, ja ainoa mikä nyppii sillointällöin on pitkä junamatka kotiin. Tai pitkä ja pitkä, 20 minuuttia sitä saa  istuskella junassa kun kotia päin menee, ja varsinkin yövuoroista on tympeää tulla julkisilla, kun niitä saa odotella tai vaihtoehtoisesti niitä ei kulje. Että puolensa se oli keskusta-asumisessakin! 
Nyt viimepäivinä taas olen ollut hyvin kiireinen ja töissä kiinni. Kirjoittelen tätä nyt kun sushit on tehty ja syöty ja suuntana on sänky ja nukkumaanmeno, aikainen kello neljän herätys on taas huomenna tiedossa, ja sittenhän se onkin jo Riikan matka. Kuten edellisessä postauksessa kirjoittelinkin, aion tehdä postausta matkasta, todellakin! Yleensä matkoilla vaan ei kamera kulje mukana niin hirmuisen aktiivisesti, ja tulee keskityttyä siihen itse reissuun. Huomenna pyrin vielä postailemaan, ja viikonlopuksi sitten hiljenen!

18 kommenttia:

  1. Tosi ihana tuo guessin toppi :) <3

    VastaaPoista
  2. Just kiva tällänen vapaapäivän lookki jolla voi liikuskella ihmisten keskellä! Taas olit kauniina ja tuo toppi <3

    VastaaPoista
  3. Tuo asuhan on tosi kiva! :) Etenki nuo kengät on semmoiset mukavan rennon näköiset! Kivaa reissua teille <3 Itse oon reissuilla turhan aktiivinenkin kuvailija, mutta tulee itse matkastakin nautittua :D Olisi kyllä kiva lukea matkapostausta sulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi kengät ovat tosi mukavat, ja eivät olleet kalliitkaan :) ja matkapostausta oon tekemässä kyllä aivan varmasti <3 ja kiitos ^_^

      Poista
  4. Ihanat noi sun kengät! Näytät hyvältä <3

    VastaaPoista
  5. Niin ihana ja sun näköinen asu! Kengät on söpöt :3 <3

    VastaaPoista
  6. Ihanan pirteä ja juuri sun tyylinen asukokonaisuus!♥

    VastaaPoista
  7. Ompa ihanan simppeli kesäinen asu!:) Sun tukkaas mää aina ihastelen♥

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mä tykkään tosta kans kovasti😍

      Poista
  9. Ihana asu! Ihastuin noihin kenkiin toden teolla, ne ovat aivan ihanat *__* Olisi kiva saada niistä vähän parempi kuva, ellet ole jo esitellyt niitä aiemmin! Se on sitten mennyt mulla kyllä ihan ohi, sokea kun olen... XD

    Mukavaa reissua teille! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo en oo tainnu esitellä näitä, ostin sillo viimekesänä italiasta ja käyttäny ihan rupusandaaleina näitä :D ihana et tykkäät <3 ja kiitos kaunis :) <3

      Poista