sunnuntai 2. lokakuuta 2016

*:・゚✧Ostospostaus reissulta!✧・゚:*

Ostospostaus sai pikkuisen enemmän äänia kuin reissukuvat, joten nyt olisi sitten shoppailupostausta luvassa. Ja don't worry, matkakuvia tulee ihan justkohta heti lisää! Hong Kongissa oli yllättävän kallista, joten sieltä ei juurikaan tullut ostoksia tehtyä, mitä nyt tietty juomapulloja ja limua ja jotain pientä snäkkiä. Käytiin muutamat outletkadut läpi, sekä outletkauppakeskuksiakin, mutta outlethinnat olivat oikeasti länkkärimerkeillä puolet kalliimpia mitä ihan kotisuomestakin saa, joten niiden ostamisessa ei ollut mitään järkeä. Käytiin sitten ihan perus krääsänmyyntikaduillakin, mutta meno oli sen verran sekavaa ja mitään ostettavaakaan ei sitten löytynyt... Jäi vähän kysymysmerkiksi missä olivat kaikki kuuluisat sairaanhalvat mutta kivannäköiset kiinavaatekaupat, sillä yhtään sellaista ei vastaan kävellyt. Anyways, suurin osa shoppailuista tapahtui siis Japanin puolella, Hiroshimassa, Okinawassa ja Beppussa (en kestä, huumorintaju luokkaa 7 wee, mutta olihan Beppu ihan huvittava paikka). Tässä siis kuvia ostoksista!
Viimeisimpiä ostoksia mitä matkalla tehtiin, oli tämä supersöpö kissapehmolelu/tyyny! Ihana pitkula ja hurjan söpö, eikö olekin? Meillä on vähän ei-sisustuslehtityylinen ratkaisu olkkarissa, mihin ollaan kasattu muutamia isoja ja söpöjä pehmoleluja. Tämä jättikissapitko pääsee siihen mukaan. Vielä olisi tarkoitus löytää jostain iso King Boo- pehmolelu, niin kokoelma olisi täysi (King Boo Mario Kartista, siis). 
Nämä kaksi ihanaa mekkoa tarttuivat mukaan Hiroshimasta, eräästä tosi kivannäköisiä vaatteita myyvästä liikkeestä. Merkki on Growing Rich, ja läpällä naurettiinkin mieheni kanssa että nämähän on sitten ihan just meikää varten tehdytkin (:'D). Hinnat näissä olivat tosi edulliset, ja olen ihan hulluna ruusu- ja kukkaprintteihin ja olenko unohtanut mainita että myös peplumeihin? Ainoa miinus, että tässä on nyt sitten taas lisää mustaa vaatekaappiin, ja juuri mustista vaatteista olen kokeillut päästä eroon ja saada tyyliäni vähän hempeämmänväriseen suuntaan, kuitenkin vaaleat sävyt ovat se "mun juttu". 
Nämä kaksi sitten shoppasinkin taas laivalta! Laivalla oli yllättävän paljon ihan fiksuja juttuja myynnissä (fiksut jutut = ei matkamuistot), ja muunmuassa kaikki Tommy Hilfigerin sekä U.s. polo assn. vaatteet -25%. Nämä ovat aivan täydelliset arkimekot! Ensin ostin vain tuon Tommy Hilfigerin mekon, kun jotenkin tummansininen on ruvennut taas miellyttämään omaa silmää. Vikana iltana laivalla kuitenkin nappasin rekistä tuon pinkinkin mekon, sillä se oli vaan niin tyylikäs, ja tämänlaisille mekoille löytyy arjesta ihan todella paljon käyttöä. Se ostamani Adidaksen mekko nimittäin on ollut lähes päivittäisessä käytössä, niin näistä saa sitten Addun mekolle seuraa. 

Bookoff on Japanissa ihan pakollinen vierailun kohde. Oikeasti, jos koskaan menette Japaniin, niin vierailkaa ihmeessä Bookoffissa. Sieltä löytyy vaikka ja mitä lehteä ja kirjallisuutta ihan joka makuun. Tällä kertaa itse nappailin mukaan vain uusimman Agehan, jossa oli Halloween-spesiaali. Tuo Emiri-kirja ei ole itseasiassa oma ostokseni, vaan sain sen ihanaiselta Myrreltä tuliaisiksi, kun pikapikaa tavattiin tässä pari päivää sitten. Ihanan inspaavaa sisältöä kummassakin!
Tämän osti Christian meille. Tiesittekö että Japanissakin on myynnissä aitoja muumimukeja? Oiva lisä jokaisen muumimukifanin kokoelmaan. Jos kiinnostaa, täältä löytyy postausta aiheesta enemmänkin. Yamakan valmistamia muumimukeja oli aikamoinen kokelma, mutta mieheke sitten valkkasi juuri tämän, koska sanoi sen niin sopivan meille. Näissä mukeissa tulee mukana tuollainen kuminen kansi, ja vitsit se on kätevä. Se "liimautuu" mukiin kiinni siten, ettei juoma jäähdy, ja uskokaa tai älkää, kun mukia kippaa pysyy tuo kumiläpyrä kantena :D 

Olen Sonico-fani hahmon noloudesta huolimatta, ja jotkut muistaakin että ostin viime Japaninreissulla pikkuisen Sonicofigun. Nälkä kasvaa syödessä, ja halusin pikkusonicolle kaveriksi toisenkin figuurin, ja käytettyjen figuureiden kaupasta Beppussa löysin sitten tämän pitkään himoitsemani merenneito-Sonicon, ja vielä todella todella halvalla tämän figun lähtöhintaan nähden. 
Tätä hahmoa ei sitten tiedetäkään kuka tai mikä hän on, mutta söpö tämäkin ja puolivitsillä sitten otettiin mukaan, sillä tällä ei hintaa ollutkaan kahta euroa enempää. Ollaan kasattu meidän olkkariin sellainen pieni nörttivitriini, jossa sitten kaikki figuurit sekä MLP-kamat ovat sijoitettuna, toinen vitriini sitten onkin ihan aikuistenoikeille jutuille, kuten laseille ja kahvikupeille :D Jos tosiaan figuureista on kiinnostunut, niin ehdottomasti vain Bookoff sekä homeoff-kauppoihin Japanissa, sieltä irtoaa satojenkin eurojen arvoisia figuureita muutamilla euroilla. 
Ja sitten viimeisenä! Tein pienen mutta tositosi ihanan ostoksen Louis Vuittonilta. Ette varmaan ihan heti arvaakaan mitä tuli ostettua, sen verran erikoisesta jutusta on kyse :D Koska olen ilkimys, pidän teitä "jännityksessä" hetkisen ja teen tästä ostoksesta ihan ikioman postauksensa. 

Mitäs tykkäsitte ostoksista? Japanissa oikeasti kannattaa kiertää kirppareita jos löytää niitä, sillä Japanissa käytetyllä tavaralla, oli sitten merkkiä tai ei, ei ole hurjasti arvoa. Kalliitakin asioita myydään pilkkahinnalla pois, ja toisin kuin usein Suomalaisilla kirppiksillä, kunto on tavaroissa ihan priimaa. Nuo ostamamme figuuritkin ovat luultavasti olleet avaamattomina laatikoissansa, kun ne on sitten myyntiin heitetty. Shoppailtiin me vähän muutakin Japanista, mies osti vaatteita, ja sitten kotiin hankittiin ihan käyttötavaroita, kuten säilytyslaatikoita kissakuosilla, päiväpeitto ja keittiötarvikkeita, kun ne vaan on Japanissa niin supersöpöjä ja halpojakin. Jätin kuitenkin ne pois tästä, sillä muuten tästä olisi tullut monenmetrinmittainen säläpostaus :'D
Kommatkaahan alas, mitkä olivat suosikkejanne! Seuraavaksi palaillaan matkakuvien parissa, sillä Hong Kongista päästäänkin siirtymään jo laivalle. 

25 kommenttia:

  1. Tosi ihania ostoksia oot tehnyt! Mun suosikki on ehkä tuo tummansininen mekko :)

    VastaaPoista
  2. Ihania juttuja löysit! Meillä kerätään isopäisiä supersankareita figuureina.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos <3 Ja haha hei tee joskus postausta niistä! :D

      Poista
  3. Tuo LV kiinnostaa kovasti! Mitähän mahtaa olla!
    Ihania ostoksia, kukkaprintti on niin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postausta siitä tuloillaan <3 Ja kiitos ^_^

      Poista
  4. Eiiiii toi pötkylä-kissa ;_; Liian söpö ;_; Millon pääsen halimaan sitä ;_; Sori, kaikki muuu nyt on ihan toisarvosta kun pötkylä-kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pötkyläkissa on parhautta!! ; _ ; Siks se onkin täs ekana koska se on den bästa!

      Poista
  5. oioi toi pötkyläkisu! ♥ Tahdon ja tarvitsen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta valtion tulis kustantaa kaikille suomen kansalaisille oma pötkyläkissa, tällasen todellakin tarvii kaikki! :D

      Poista
  6. Voi miten kivoja ostoksia, tuo kissa on supersöpö! :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania juttuja olet ostanut. Odotan kuvia erityisesti noista Hiroshiman vaatteista. Ihastuin kuviesi kautta noihin peplumeihin, mutta eihän ne omalle vartalonmallille passanneet. Mutta sinulle sopivat kyllä superhyvin ^_^
    Ja ilmoittaudun myös Sonico faniksi, vaikka se herättääkin aina tuttavissa hilpeyttä. Se on söpö hahmo ja anime oli hauska ajanviete.
    Nuo muumimukit olikin ihan uusi juttu. Jos joskus pääsen Japaniin niin ehdoton hankinta kyllä. Kannelliset mukit on jotain niin kätevää sellaiselle touholle joka unohtelee kuumat juomisensa vain hengaamaan. Mutta ehkä kylmä kahvi (ja tee) kaunistaa XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii, harmi etteivät käyneet :( Nomut joku toinen vaatemalli sit onneks passaa täydellisesti! Kiitos <3 Noi mekot oli kyl ihana löytö ja en malta oottaa et pääsee käyttää :) Sonico on kyl ihan typerä sarja oikeesti, mut tekee siitä just siks ihan hauskaa viihdettä, ja sonico on kyl söpis <3 Ja joo noit muumimukeja kyl löytyy ihan kivasti, ja on suomessakin myynnissä erikoiskaupoissa :)

      Poista
  8. Tosi mukavia ja sun tyylisiä ostoksia :) Oonkohan mä ihan hölmö, kun mä oisin varmaan nauttinut myös söpöjen keittiöjuttujen näkemisestä tässä postauksessa? :D Ja iiiks, tosi söpö muumimuki ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikäää voi että, ens japanin keittiöostoksista sit omaa postausta :D Toi muumimuki on hurjan söpö ^_^ Ja ihana et tykkäsit näistä <3

      Poista
  9. Vitsit mitä ihania ostoksia! :D Kohosi hymy huulille näitä selaillessa :P Toi tyyny on meinaa ihan super söpö, ja ton muumimukin kansi on oikeesti aika hauska :D♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikääää hymy on parhaita palautteita postauksista <3 Ihana kuulla, u made my day! JA toi tyyny on ihan supersöpis, tykkään siit kovasti :D

      Poista
  10. Kissatyyny <3 Kaikki muutkin oli ihania ostoksia, pidän noista figuureista, vaikken niitä ite kerääkään. Jos olisi ollut varaa kovimman anime/mangavimman aikaan, niin varmaan olisi noitakin kerääntynyt kotiin ihan sievoinen määrä. Mangaa en ole vuosiin ostanut, mutta niitäkin on kivat rivit kirjahyllyssä, joista en ole raaskinut luopua, vaikka yleensä luenkin mangaa vaan netistä silloin tällöin. Mutta ihan tulee vanhat mielenkiinnon kohteet mieleen, kyllä tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mul kans rahat tuli animemangu-vaiheessa vastaan, sillä rakastin (ja rakastan yhä) upeita figuureita. Ois varmaan kans aikamoinen collection niitä olemassa jos ois tuollon ollu ylimääräistä :D Hauskaa et täs oli tällainen pieni nostalgiapostaus sulle :D Ja kiitos <3

      Poista
  11. Heei aivan ihania ostoksia<3 Mun silmää miellyttää niin paljon noi pikeemekot!:) ja en malta odottaa mitä oot löytänyt Vouittonilta!!8)
    Hitsi nuorempi Emilia ois ollu niin kikseissä noista figuureista :D En oo varmaan koskaan kertonut, mutta mä oon ollut nuorempana ihan hullu Japani&Kiina fani ja kaikki hyllyt pursus noita! Myös joka ikinen Manga-kirja on luettu läpi ja sailor moon katottu japaniksi :'DD
    P.S. Toi kissatyyny<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikäää ihan mahtava kommentti! Joo tota en susta tiennytkään, hauskaa huomata kuinka manga-klaaniin löytyy aina enemmän porukkaa :D Itelläkin on tuo harrastus jäänyt vähän vähemmälle, ei enää tuu luettua oikeestaan ollenkaan. Mietin kyl et pitäs alottaa uusiks kun vaan saa aikaa jostain :D Hei kiitos paljon <3

      Poista
  12. Muumimuki ja kissapehmo! Ja kun mainitsit japanin kirpputorit niin ui että onko siellä niin halpaa oikeasti?!
    Haluaisin jonnekkin Japaniin viikoksi kierrellen kirpputoreja ja palata painavan matkalaukun kanssa :'D Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  13. Todella kivoja ostoksia! :) Mun mielestä toi tyyny on jotenkin ihana :D <3 Ja et varmaan ylläty, mutta nuo kukkakuosiset mekot on aivan ihania <3

    VastaaPoista