tiistai 24. tammikuuta 2017

*:・✧Princess Melody✧・゚:*

Ihana kun oli aikaa laittautua, ja mahdollisuus vetäistä kunnolla gyarut päälle! Pääsin käyttämään Princess Melodyn uutukaista mekkoa, joka taisi olla sen ruusuhameen lisäksi tykätyin ostokseni vaatesaralta. Mekko on kyllä ihana, mutta eihän se nyt ihan täydellinen ollut sitten kuitenkaan. Ensinnäkin, hameen malli on sellainen pikkuisen pussittava, ja se ei sitten imartele omaa kroppaa yhtään, tuli sellainen pallomaha-efekti. Ja toisekseen, onhan tämä nyt ihan pirun lyhyt. Menikin jonkin aikaa kotona pyllistellessä kun mittailin peilin edessä, että pystyykö tämän kanssa ihmisten ilmoille lähtemään. Pystyy kyllä, mutta tämä ei anna armoa jos yhtään tulee massaa lisää, sillä silloin vilkkuu😅Mutta tosi ihanahan tämä printti on ja muuten, sitä ei voi kiistää! Jos käy niin etten joskus tähän enää mahdukaan niin jätän tämän kaappiin ihasteltavaksi ja hipellettäväksi. 
Käyttöön pääsi myös Cybershopista ostamani piilarit. Olen saanut nyt parin paketin kohdalla käydä oikein kunnolla vääntöä tullin kanssa, ja muutenkin nettitilailut ovat muuttuneet tosi rasittaviksi, en yhtään tykkää siitä rahan siirtelystä ja seurantakoodien kyttäämisestä saatika sitten tullin kanssa tappelemisesta. Unohdin siis piilareiden Koreasta tilaamisen ja marssin Foorumin Cybershoppiin ja nappasin nämä siniset perus circlet. Suosittelen muillekin, Cybershopissa on ihan kivat valikoimat piilareita, eivätkä ne loppujen viimeksi ole sen kalliimmat kuin netistä tilatessakaan (Candylensillä maksaa n. 20dollaria pari, ja Cybershopissa 20€). 


 Dress, belt, headbow: Princess Melody, bag: Furla, shoes: Swimmer, bear: Ruby Rose

Tämän näköisenä palloilin siis siellä Matkamessuilla. Kuten matkamessuista totesin jo edellisessä postauksessa, että kyseinen tapahtuma oli jotenkin pettymys. Kyllä sen nyt läpi käveli, mutta enemmän vain toivoi että pääsisi pois ja syömään jonnekin. Tuo hiusrusetti on kyllä ihan sairaan ihana, samoin vyökin, vaikka se onkin ehkä aika vähällä käytöllä, kun ei nyt kuitenkaan joka asuun sovi. Sellainen ihan pastelliröyhelö-hime on varmaan omalta osaltani jo ohi, mutta kyllä tällainen vaan tuntuu niin omalta. Toivon niin että oma tyylikriiseilyni olisi ohi, ja saisin vaatekaapista vihdoin sellaisen kuin haluaisinkin. Minulla olisi edelliseltä kirppikseltä jääneitä vaatteita vielä kassissa odottamassa myyntiä, ja kovasti kyttäilenkin milloin avautuisi kirppispöytiä myyntiä varten sellaiseen ajankohtaan, että ehtisin mennä myymään. On se vaan sellainen työmaa, kun aikaa ei ole ja autolla pitäisi lähteä, ja parkkipaikat on niin kalliita ja kortilla... Ja sitten ottaa päähän kun saa tasan yhden koltun myytyä ja kirppispöytäkin maksaa niin paljon että tappiolle jäätiin 😅 Ilmoilen kyllä teille jos ja kun sen kirppispöydän saan varattua, niin pääsette tekemään ostoksia, jos meikäläisen jäämistöt kiinnostaa. Mutta tähän asuun, mitäs tykkäätte?

24 kommenttia:

  1. Voi miten upeana oot ollut liikenteessä! Asu kyllä uppoaa muhun ! <3

    VastaaPoista
  2. Voii, niin kaunis Saga taas! <3 Muhun todella uppoo kans tää asu! Harmi että vaatteet ei istunut sun mielestä kunnolla :( Ei sitä kyllä ainakaan näissä kuvissa huomaa! Hitto mä oon miettiny kauan sinisiä piilareita, toimiskohan ne ruskeissa silmissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja ihana kuulla ettei näytä hoopolta :D Ja siis, jotkut toimii ja jotkut ei! Kannattaa kattoo sellaset mis on ns. blurrattu se raja missä väriosa häviää. Jos se raja on ihan suora, voi ne näyttää vähän hassuilta, mutta jos se pikkuhiljaa häviää se väri, niin luulisi sulautuvan ihan mukavasti :)

      Poista
  3. Ihana asu! Tuo vyö ja päärusetti on jotain niin suloista.
    Oman tyylin etsiminen tuntuu joskus mahdottomalta projektilta. Joku vaate inspaa, mutta se ei ole kuitenkaan minua. Tai sitten ei vain jaksa panostaa. Panostuksen laiskuuteen itse sorrun aivan liikaa. :'D
    Kertakaikkiaan ihana asu ja upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sä oot aina niin ihana, pus! <3 Ja toi on niin totta! mullakin vaatekaappiin eksynyt paljon asioita jotka on kivoja, muttei mahdu omaan tyyliin. >_< JA toi vyö ja rusetti on kyl ihan yli-ihanat :)

      Poista
  4. Mä oon tehny välillä silleen, että kun on ollut omasta mielestä liian lyhyt helma, niin olen ompeluttanut äidillä jotain joustavaa pitsiä tms sopivaa kangasta siihen vaikkapa 10cm suikaleen. Sit on taas paljon mukavampi mennä kaupungille, ei tule niin sellanen olo et kaikki näkyy vaikkei näkyiskään :D meinaan en pysty itse olemaan yhtään rauhassa, jos on sellanen olo että helma Ois liian lyhkänen!

    Toi mekon printti on kyllä ihana! Muutenkin kaikki nää ruusukuvoiset mitä olet Japanista ostanut *__*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyl hyvä! Hitto kun ompelukone on vesannolla :D Ja sit ittee ehkä vähän kuumottelee se, että kuitenkin merkkivaatteista kyse, niin sit on karua jos sössiikin jotenkin ja vaate menee pilalle :'D Ja sama, itellä kyllä tuli mentyä vähän seiniä pitkin ja nyittyä helmaa kokoajan alaspäin.

      Kiitos, ihana kuulla et tykkäsit näistä *_*

      Poista
  5. Oii miten suloinen asu :) Ihana laukku ja mekko ♥

    VastaaPoista
  6. Onko sulla yhtään sivusta otettua kuvaa? Olis kiva nähdä toi kampaus kunnolla! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyl oo sivukuvia ollenkaan :( Tos yhes mis katon alaspäin, ni näkyy kampaus vähän paremmin. Tein ihan vaan kiharanutturan :) Ja länttäsin ton rusetin siihen kiinni!

      Poista
  7. Mikset laita vaatteita myyntiin tänne blogin puolelle? :) Vaikka se lähettelyrumba varmaan ois oma hommasa, niin uskon että menis kaupaksi, vaikka sitten vaatepaketteina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo nytkun sanoit, ni vois kyl laittaakin :) Pitää täs kuvailla kivoimmat jutut myyntiin tänne!

      Poista
  8. Ihastuin sun rusetteihin <3 Upea kuosi hameessa, pitäisi itsekkin oppia käyttämään erilaisia kuoseja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana <3 Ja suosittelen, joku ruusuprinttikin menee tosi moneen :)

      Poista
    2. Sopis hyvin duunihameeksikin :) Kokeiluun pidemmänmallisina, vois tulla sanomista lyhyestä hameesta :D

      Poista
    3. Haha no joo! :D Lyhyt hame muutenki vähä vaikee jos pitää liikkuu paljon :D

      Poista
  9. Todella ihana asukokonaisuus! Tuo mekko on kyllä niin kaunis *_* ♥ Harmi, ettei se sitten ollutkaan niin täydellinen kuin olisi toivonut :( Mutta eräällä anonyymilla oli tosiaan ihan hyvä ehdotus pitsin ompelusta mekon jatkoksi! Itseäkin ahdistaa aina välillä, jos tuntuu siltä, että ihmiset katsovat, kun kävelen liian lyhyen mekon tai hameen kanssa, ugh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 JA joo tosi kiusallista D: Onneks on olemas turvashortsit mitkä pistää alle! :D

      Poista
  10. Oot kyllä niin suloinen! <3 Ja tuo mekko on mun mielestä niin ihana :)

    VastaaPoista