keskiviikko 15. helmikuuta 2017

*:・✧Adidas NEO✧・゚:*

Käytiin sunnuntaina kuvailemassa vähän ulkona ennen kaupungille lähtöä. Keli oli ihanan talvinen muttei kuitenkaan liian kylmä asukuvien ottoa varten! Ihanalta tuntui tuo viikonloppu kaikenkaikkiaan, kun sai vaan olla ja köllittiinkin sängyssä melkein puolillepäivin, ennenkuin miehen piti viulunsoittohommiin lähteä. Tuossa välissä saikin itse laittautua rauhassa ja etsiä kirjastosta lähteitä opparia varten. 
Mainitsinkin tuossa, että käytiin Adidaksen outletissa lauantaina. Valikoima oli todella laaja, ja voi että siellä oli vaikka ja mitä söpöä. Pieni vauvakuumekin ehkä pääsi iskemään, kun oli niin söpöjä pikkuisia Addun paitoja ja töppösiä! Mieskin löysi paljon kaikenlaista kivaa, ja itse iskin silmäni erääseen toppiin!

En olekaan ennen Adidas NEO:sta kuullutkaan, mutta sillä nimellä löytyi outletista useampiakin kivoja juttuja. Minulla onkin projektina ollut vaatekaapin järkeistäminen, joten nyt en muuta shopannut vaikka sormia kovasti syyhyttikin, kuin tämän paidan. Zalandolta oli nimittäin tulossa minulle ihan perus Addun t-paita, mutta tämä toppi oli kivempi ja lähti halvemmalla, joten saankin sen paidan pistää menemään heti palautukseen. Miten sitä käykään aina niin, että kun jotain tilaa/ostaa, löytää samantien jostain jotain kivempaa ja halvempaa. Onneksi on palautusmahdollisuus. 

Top: Adidas, cardigan: H&M, chocker: Forever21, bag, earrings: Chanel, bracelets: Zaful, tights: from Shibuya109, shoes: Primark, skirt: Vero Moda

Kuten sanottua jo aikaisemmin, niin suosittelen käymään tuolla outletissa, jos sporttivaatteista tykkää. Miehille ja lapsille varsinkin löytyy paljon kaikkea, naistenpuoli oli kyllä puolet pienempi kuin miesten. Ja hinnat olivat oikeasti edukkaampia kuin vaikkapa Stadiumista ostettuna. Miinusta oli se että autollahan tuonne on melkeinpä mentävä, sillä ainakin oman käsityksen mukaan Helsingistä tuonne pääsee vähän nihkeästi, Vantaalta varmaan vähän paremmin. 
Mitäs tykkäätte asukokonaisuudesta? Päätin nyt kerrankin ja pitkästä aikaa yhdistää sporttiseen lookkiin hameen. Kun nyt oli sitten sellainen sää että pystyi menemään asun ulkonäön eikä vain lämmittävyyden mukaan. Täytyy kyllä sanoa että kuvat pelkästä topista päällä olivat vähän tuskaa, ja koti tuntui entistäkin lämpimämmältä kun käytiin heittämässä kamera sisään ennen kaupungille lähtöä. 

37 kommenttia:

  1. Ihanat kengät<3 Kivan omaperäinen asu, kaikki kolahtaa jotenkin hyvin yhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ihana et tykkäät kengistä <3 Niit ois kiva päästä käyttää useemmassakin asukokonaisuudessa!

      Poista
  2. Tosi ihana asu, kelpaisi kyllä itellekin!
    http://mahdollisestiehka.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Tosi nätti asu! Kaikki sopii kivasti yhteen! Etenkin tuo laukku <3 Kengät voisin ottaa itselleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana huomata et noista kengistä tykätään :) Kiitos paljon <3

      Poista
  4. Tavallaan kiva asu, ja sun tukka on tosi söpösti tässä, mutta mä en nyt lähtisi kyllä urheilumerkin paitaa ja Chanelia yhdistämään toisiinsa :/ Jos toi toppi olisi ollut jokin toinen niin asu olisi täysi kymppi, noi sukkiksetkin on ihan mahtavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää addun/niken ja chanelin/vuittonin yhdistäminen on kyl jakanu mielipiteitä! Tai sen oon hoksannu kun seuraa joitain bloggaajia et kaikki ei vaan tykkää siit yhdistelmästä. Mut ymmärrettävää! Itte taas tykkään, kun saa sporttiseen ja rentoon asukokonaisuuteen sellasta pientä naisellisuutta ja aikuismaisuutta :)

      Poista
    2. Jjja lähti liian aikasin. Piti sanomani vielä että kiitos kaunis, ja ihana et tykkäät sukkiksista. Ne pääski ekaa kertaa käyttöön nyt! :)

      Poista
  5. Ei oikein mätsää mikään tässä asussa yhteen. Liikaa kaikkea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää. Jos sukkikset olisi normaalit mustat ja päällyspaita ryhdikkäämpi niin olisi voinut näyttää ihan ok:lta. Lisäksi tuo pitkä paita hameen kanssa saa asun näyttämään tennismekolta. Noi sukkahousut on kyllä tosi hankalat, näyttää todella harvassa asussa hyvältä ja saavat jalat näyttämään tosi lyhyiltä.

      Muuten olet kaunis, nuttura ja meikki on tosi edustavat. Näyttää hyvältä kun nuttura on tollanen sliipatumpi.

      Poista
    2. Ano2: Harmi ettei iske. Ja mä havittelinkin sellast tennismekko-tyyliä, ikävä jos se ei sit näytä teidän silmiin hyvältä ; _ ; Pitää yrittää yhdistää noit sukkiksii ja tota laukkua johonkin toisenlaiseen asukokonaisuuteen tässä :) Ja kiitos <3 Toi nuttura onnistui ihan puolivahingossa, se harvoin on noinkaan onnistunut :DD

      Poista
    3. Harvoin sulla on asu josta en tykkää, tää on poikkeustapaus, mutta näitä sattuu!

      Poista
  6. Toi laukku on pelkkää rakkautta!♥

    VastaaPoista
  7. Mun mielestä ihana asu ja kampaus! Noi kengät ja laukun ite vaihtaisin toisiin, mutta ei ne huonolta näytä. Piti oikein kattoo kuvat kaks kertaa läpi. Hyvässä mielessä siis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanasti sanottu, kiitos <3 Ne niken lenkkarit ois ehk käyny hitusen paremmin tähän asuun, mut tuntuu et ne on mulla ollu jo liian monessa asukuvassa :D

      Poista
  8. Voi miten söpö asu! Nuo kengät ovat kyllä hurjan hauskat! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitu <3 Ja kiva et tykkäät kengistä! Haluisin päästä käyttämään niit useemminkin! :)

      Poista
  9. Mielenkiintosta yhdistää vaimonhakkaajapaita ja Chanel-laukku... En oikein tykkää. Laukku näyttää tässä kyllä tosi söpöltä, vaatis kyllä vähän hienostuneemman asukokonaisuuden, muuten oot sinkkuelämästä se tuulipukunainen jolla oli se Hermes Birkin laukku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän piti siis lisätä vielä hymiö:D* en tarkoittanut pahalla

      Poista
    2. Siis apua, vaimonhakkaajapaita! :D Toi oli uutta. Kyl mä tiedän et Adidakseen liittyy vahvasti slaavikyykkymeiningit mut tätä en ollu kuullukaan ennen :'3 Ja joo, hienostuneempaa asukokonaisuuttakin on tulossa tässä, toi oli vaan tommonen lähdetään-kaupungille-pyörimään -asukokonaisuus :) Kiitos palautteesta <3

      Poista
    3. Paidan malli on siis wifebeater eli vaimonhakkaaja, ei ole mikään "adidaksen käytättäjät on vaimonhakkaajia"-juttu tmv

      Poista
  10. Musta tää asu toimii, vaikka onkin erilainen! Noi kengät on vaan niin super siistit<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana et oot tota mieltä! Noi kengät on ihan <3 Saispa niit käytettyä enempi!

      Poista
  11. Todella suloinen asu ♥ Ihana kun sä saat tehtyä tällaisesta vähän "ronskimmasta" lookista kuitenkin myös tyttömäisen. Kymmenen pisteen asu!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, olipa superihanasti sanottu!! Pus <3

      Poista
  12. Tykkäsin tosi paljon tästä asusta. Ihana nähdä että urheilu merkinkin vaatteet voi saada näyttämään söpöltä ja käyttää muulloinkin kuin jumppaillessa. Minusta tämä on niin harkittu ja kaunis kokonaisuus; Vuitton ja Adidas sopii yhteen. Hienoa että uskalsit yhdistää nämä, vaikka näyttää tunteita herättävän XD Nuo sukkikset on aivan ihanat myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Joo, harmi ettei tää sit oo selvästi ollu monen mieleen tää asu, mä ite nimittäin tykkäsin! Mut on se ymmärrettävää et sporttivaatteet yhdistettynä brändiin ei iske kaikkiin :) Kiitti kehuista <3

      Poista
  13. Susta tulee tää mieleen: http://lookbook.nu/look/8606411-Chanel

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww söpö <3 Oispa omakin vaatehuone sellanen et sielt sais otettuu nättejä kuvia!

      Poista
  14. Varmasti tällaiset yhdistelmät jakaa mielipiteitä, mutta mä kyllä jotenkin tykkään asuissa vastakohdista, just esim vaikka hempeän pitsin ja räväkän nahkatakin yhdistelmästä :D Ihan huippua, että uskallat yhdistää rohkeasti vaatteita! <3 Mä ainakin kaipaan katukuvaan mielenkiintoisia yhdistelmiä, sillä tuntuu, että kaikki pukeutuu vain tietyn kaavan mukaan.

    Noi kimaltavat kengät on ihanuutta, huhu! Ja adidaksen vaatteet uppoaa tietty aina! <3

    VastaaPoista
  15. Tämä on kyllä kivan omaperäinen asukokonaisuus! Vaikka ihmiset sanovat, että tässä tapahtuu liikaa niin minun mielestäni ainakin väriskaala näyttää todella kauniilta :> Nuo sukkahousut ovat aivan mielettömän söpöt! <3

    VastaaPoista
  16. Tosi hyvin oot yhdistänyt tuon Adidaksen topin asuun! Mä ainaki ihastuin tähän asuun, todella ihana<3

    VastaaPoista