maanantai 20. helmikuuta 2017

*:・✧Pink and grey with high heels✧・゚:*

Jotenkin nyt on päällä se asukuvafiilisputki. Asukuvia tullut otettua enemmän kuin yleensä, ja nämä vapaahkot viikonloput ovat sille varmaankin syynä. Olen muutenkin alkanut laittautumaan enemmän kuin yleensä, minkähän manian merkki se lienee. Siis, ihan muutama kuukausi sitten en jaksanut meikata kouluun enkä kaupungille, ja mukavinta oli jos ei _tarvinnut_ meikata mihinkään. Meikkasin tyyliin vain ja ainoastaan asukuvia varten ja that's it. Nykyään meikkaan melkein joka päivä, ihan vaan perus Prismareissua vartenkin. Jotenkin se tuntuu mukavalta, saa testailla miltä mikäkin näyttää ja yrittää kehittää taitojansa.
Nämä kuvat ovat lauantailta, kun sitten siinä löllöilyn lomassa lähdettiin kipaisemaan Jumbossa shoppailemassa. Tai joo, shoppailemassa ja shoppailemassa, käytiin vaihtamassa Stadiumissa yksi paita, jonka ostin miehelleni ystävänpäivälahjaksi, ja sitten siinä kierreltiin muutamia kauppoja. Käytiin muunmuassa Faunattaressa ihastelemassa marsuja (siis jäätävä marsukuume, varmaan kohta saatte lukea siitä kuinka menin ja ostin marsuja!) sekä Stockmannilla, josta tarttui yksi juttu mukaan, jonka esittelen teille ihan lähiaikoina. 


 Dress: Adidas, jacket: H&M, bag: Chanel, shoes: Nlyshoes

Tutuksi täällä bloginkin puolella on monelle tullut se Adidaksen musta mekko. Noooh vähän niinkuin kävi sillä tavalla, että ostin sille kaverin. Minulla on siis ollut projektina löytää tyylikkäät ylipolven saappaat. Vähän samanlaiset mitkä nuo nyt jalassani olleet kengät ovat, mutta vain pitkällä varrella. Noh, ne Nellyn saappaat mitä nyt myyn blogikirppiksen puolella ovat minulle liian isot. Ostin kokoa pienemmät, niin pohkeeni olikin niihin aivan liian läski. Stockmannilta löysin täydelliset, mutta ne maksoivatkin 500 euroa ja olivat siten ihan täysin yli budjetin. Nyt sitten löysin Zalandolta kivat, jotka tilasin. Samalla sitten huomasin että Adidaksen harmaa mekko oli tarjouksessa, ja nappasin sen ostoskoriin! Riskillä mentiin, sillä mekon koko oli 32, eli vahva epäily oli siitä, että mekko olisi liian pieni. No paketti saapui ja kengäthän sinkosi palautukseen heti, ei nekään sopinut jalkaani (jälleen, liian iso oli jalkaosa, mutta reisistä kiristi...), mutta mekko jäi! Tämä on aivan ihana! Mukava saada toinenkin arkipäivän pelastusvaate vaatekaappiin. Niin ja, ihana kun on lämpimämmät kelit, ja pystyi kaivamaan tuon ohkaisen takin jo käyttöön!

20 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. VOi kiitos <3 Toi on kyl ihana, en malta oottaa et kelit lämpenee ja tota pääsee käyttää enemmänkin!

      Poista
  2. Ihanaa että sulla on tällainen asukuvafiilisputki päällä, rakastan asupostauksia ja etenkin oon niin ihastunut sun tyyliin (kuten oon monesti sanonut) niin mielellään näitä katselee! Ihana kun itselläkin on nyt mahdollisuuksia ottaa hieman enemmän kuvia kuin mitä talvemmalla oli. 8) Ihana asu tämäkin, rakastuin takkiisi! Adidaksen mekkoa mäkin oon haaveillut ja toivon että pian löydän itsekin sen täydellisen minkä voisi ostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana palaute, kiitos <3 Ja joo, nää mahikset on nyt ollu tosi ihana päästä hyödyntämään, kun kelit suosii ja on valoisampaa : ) Käy ihmees kurkkii zalandon sivuilta, siel on noita adidaksen mekkoja ollu ja nyt vähä halvemmallakin :)

      Poista
  3. Todella kiva postaus. Lisää tälläisiä :)

    www.believemydestiny.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Tosi ihana asu, toi takki on aivan ihana!
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Ihanan keväinen tyyli. :) Mulla on vähän samantyylinen takki, mutta sen taitaa olla Vero Modalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kiitos! Ja oi, mä en ookaan nähny samanlaisii takkeja muualla, pitäs käydä katteleen :)

      Poista
  6. Oi että miten IHANA toi takki, mekko ja kengät!<3 Lisää vaan asupostauksia, nää onb ihania!! Harmi et ei oo löytynyt oikeen kokosia ylipolvensaappaita :( Mäki oon ettinyt pitkään, mut mitkään ei vaan nappaa.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis tosi ärsyttävää kun kaikissa kengissä on joku ongelma, toiset kiristää ja toiset on liian isot, mikää ei oikee oo hyvä D: Mut hei kiitos ihanuus <3

      Poista
  7. Kivan tyylikäs asu, mä ihastuin tuohon takkiin entistä enemmän (olet vissiin joskus aiemminkin esitellyt sitä täällä?). Se on nimittäin aivan ihana ja niin heleän kauniin värinenkin, ai että! *_* Ihana myös kuulla, että sulla on nyt taas tullut sellainen asukuvausputki! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on tää takki kerran vissiin vilahtanu täällä :) Kiitos paljon <3 Ihana olet <3

      Poista
  8. Onpa ihana asu, pirtsakka ja asenteikas samaan aikaan! Myös toi kampaus pukee sua tosi hyvin! (*u*)b

    VastaaPoista
  9. Todella kaunis asu ja aivan t ä y d e l l i n e n takki! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ihana! Kiitos <3 Kiva kun kelit lämpenee ni tota takkiakin voi käyttää sit useemmin :)

      Poista
  10. Edelleenkään mun silmä ei totu urheilumerkkeihin ja chaneliin/korkkariin yhdessä, mut esim. toi eka (javika) kuva, jossa ei näy juurikaan mekon merkkiä tai mitään, on ihan 10+++. Näyttää niin tyylikkäältä ja hillityltä, tohon ei tarvitse edes mitään ylipolvensaappaita vaan noi nilkkurit on just hyvät niin näkyy sääretkin vähän. :)Toi takki on täydellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no joo mä ymmärrän ettei kaikkiin iske :) Mut ihana et ilman tota addun mekkoa tää asu ois ollu hyvä! :) Kiitos paljon kauniista sanoistasi <3

      Poista