tiistai 6. kesäkuuta 2017

*:・゚✧Back to basics✧・゚:*

Blääh siis tämä keli! Ihan kamala! Ei sillä, että en vesisateesta tykkäisi, mutta sen kerran kun olisi aikaa lähteä kaupungille shoppailemaan ja syömään pariskuntana, niin sitten tulee vettä taivaalta ja sateenvarjo on tietenkin kotona. Noh, eipä siitä saa tietty ketään muuta kuin itseään syytettyä. Tuntuu vähän hassulta myös muokkailla ja laitella tällaisia asukuvia, kun juuri viimeisimmät asukuvat ovat lämpimästä ja aurinkoisesta Dubaista. Tulisipa nyt ihan oikeasti lämmintä ja kaunista, niin saisi kivoja kuviakin blogin puolelle. Onneksi on taas pian yksi reissu tiedossa, niin ehkäpä kelit ovat siellä kohteessa kivemmat kuin täällä.


 Dress: Adidas, jacket: Vero Moda, shoes: Michael Kors, bag: Chanel
Asukokonaisuuskin on... mustaa. Tällaisella kelillä väripilkuksi pukeutuminen tuntuu vaan tosi luonnottomalta. Minulla on muutamia ihania juttuja teille esiteltävänä, ja koska vaatteet eivät pääse lattialla oikeuksiinsa, esittelen ne ihan omissa asupostauksissaan, sitten kun sää sallii. 
Hei ja arvonta on vielä huomiseen asti avoinna! Käykäähän ihmeessä heittämässä vielä viimeisetkin tyypit kommenttia postaukseen niin osallistutte ihanien tuotteiden arvontaan! Jotta vältyttäisiin epäselvyyksiltä, laitan sitten jonkun postauksen perään vielä ilmoitusta voittajasta. 
Mutta mitäs tykkäätte tästä asusta? Tässä nyt on aikalailla vanhoja juttuja yhdistelty ja samansuuntaista on täällä blogin puolella nähty jo useampaan otteeseenkin, mutta tämä on vain sellainen mukava luottokombo. 

24 kommenttia:

  1. Ihana asu! Annoit inspiraatiota ;) Mulla on Adidaksen mekko joka on aivan ihana, mutta se tuntuu tosi pitkältä mulle - yääh kun oon niin lyhyt..
    Näyttäisi ehken olevan sama kuin sinun jos tuo on hihaton? Musta toimii aina, etenkin sadesäillä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. UU voi kiitos ihana kuulla! Ja tää ei oo ihan samanlainen ku se sun mekko, täs on hihat :) Tää on tällanen yli-iso t-paita mallinen :D Ja musta todellakin toimii, varsinkin sateella : D

      Poista
  2. Heii nää kuvat on makeita!♡ Tavallaan tuo harmaa sää antaa tolle lookille oman mausteensa!;) Ihana tuo huulipuna, käy tosi hyvin sulle, samoin kun kruunaa ton kokonaisuuden☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis, ihana kuulla! Nää kuvat oli tällasii sovelluksia, kun keli oli tosiaan tommonen ni piti löytää keskustan ainoo ulkona oleva suojaisa tila :D Ihana kuulla et toi huulipuna sopii, mietin hiukan että onkohan se liian tumma.. :)

      Poista
  3. Ihana asu! Jotenkin tuo adidaksen mekko tuo siihen sitä jotain. Ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen yhdistää adidasta ja channeliä, mutta toimii yhdessä täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi kiitos! <3 Aivan ihana juttu että sopii yhteen sun mielestä :)

      Poista
  4. Jännittävä nähdä sun päällä pelkkää mustaa! Tykkään! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu kiva kuulla! :) <3 Musta on kyl vaan niin helppo yhdistää ihan kaikkeen :D

      Poista
  5. Onpa kivannököinen asu! Ihana tuo laukku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOi kiitos <3 Toi laukku on rakkautta ^_^

      Poista
  6. Tosi kiva asu tuokin! Nyt on sellainen väripaletti jota voisi itsekin käyttää ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Haha, tää on varmaan sellanen kaikille mukavin väriyhdistelmä tää :D

      Poista
  7. Just chill asu ku on sadekelejä! Mä haluan semmoset wetlook legginsit kun en välitä noista sukkiksista mutta sulla sopii hyvin :)

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos <3 Joo no leggingsit on kyl tosi mukavat päällä verrattuna sukkiksiin :D Yleensä mul onkin addun trikoot ton mekon alla, mutta nyt halusin vähän "sirompaa" asukokonaisuutta aikaseks :)

      Poista
  8. Mulla ihan sama juttu, et jos on sateista ja synkkää, niin tekee mieli pukeutua tummaan! hassua :D Ihana asu kyllä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo en tiedä, mikähän siinä on :D Ja kiitos paljon hei <3

      Poista
  9. Hahha en edes muista kuinka usein itseltäni on unohtunut sontikka niinä päivinä, jolloin alkaa sataa ihan ykskaks. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo! Ja sit kun on luvattu sadetta ja ei alakaan satamaan ni sit sitä sateenvarjoo on kantanu mukana ihan turhaan :D

      Poista
  10. Tosi ihana asu, vaikka värimaailmaltaan onkin aikamoisen tumma!<3 Välillä sitä voi toki pukeutua mustaan, toivotaan että se kesä saapuisi pian ja sitten pääsisi käyttämään niitä hieman värikkäämpiäkin vaatteita :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta sano, kunpa tulisi pian ihan oikeet kesäkelit! :) Kiitos <3

      Poista
  11. Sulle sopii todella hyvin myös mustat vaatteet! :) Tääkin asu on todella onnistunut <3

    VastaaPoista